Herkkuja dietillä?
Terveellinen elämäntapa voi ja saa maistua.
Ohessa proteiinipiirakan ohje!

Herkkuja dietillä
Proteiinipiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita

2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta (esim. Fastin HERA80 vanilijan maku. Löytyy esim. Prismasta)

1 1/2 tl kanelia

1 tl vanilijasokeria

1 tl kardemummaa

1 tl leivinjauhetta/psyllium (gluteeniton)

1/4 tl suolaa

(1/2 dl makeutusta. esim Canderellin Stevia Green tai normi stevia)

4 munanvalkuaista

2 muussattua banaania

1/2 dl vettä

1 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia (esim. Luonto +)

3 omenaa tai valitsemiasi marjoja maun mukaan.

(Ylläolevassa kuvassa käytetty kolme vartta raparperia ja 200g vadelmia)

tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja nestemäiset aineet keskenään erillisessä kulhossa. Sekoita nestemäiset aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina öljyllä/Oivariinilla voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat. Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan. Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia. Tai tehdessäsi marjapiirakan: kaada marjat tasaisesti piirakan päälle. Hyväksi testattu yhdistelmä: raparperia ja vadelmia.

Lykkää vuoka uuniin ja paista n. 45min, kunnes pinta on ruskistunut.

Raparperin kanssa muista syödä jotakin kalsiumpitoista tuotetta esim. luonnonjugurtista tehtyä vanilijakastiketta. Omatekoisen ja terveellisemmän ”vaniljakastikkeen” saa tehtyä luonnonjugurtista ja vaniljaherasta. Tarvittaessa makeuta lisää Stevialla tai hunajalla. Tai lorauta vähän ihan oikeaa vähärasvaista vanilijakastiketta piirakan päälle.

1/3 piirakasta voit syödä välipalana: piirakka pala + 100g Luonto+ -jugurttia.

Ps. Minun mielestä piirakka toimii parhaiten vasta seuraavana päivänä kun on vähän kostunut jääkaapissa.

Enjoy! 😊

Terkuin Leena

Resepti bongattu noin 10 vuotta sitten: http://thegoodmorning.blogspot.fi/

Personal training_dreamcoaching

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *