Kolme vinkkiä mitä huomioida, kun etsit itsellesi sopivaa valmentajaa

Etsi itsellesi sopiva valmentaja
Miksi valmentaja ottaa valmentajan?

Melkein kaksi vuotta on odotettu tätä päivää: palaan Halosen Matille valmennettavaksi. Kymmenen vuoden ajan olen ollut eri valmentajien valmennuksessa ja vuonna 2015 löytyi minulle sopiva valmentaja. Halosen Matin kanssa, Team Sporlifessa vierähtikin viisi vuotta. Matin valmennuksessa kapusin myös kisalavalle 2018 keväällä. Valmennus jäi tauolle minun pidemmän reppureissailun ja Coronan johdosta. Nyt uudet suunnitelmat on laitettu tulille!

Miksi valmentaja ottaa valmentajan? Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi itsellä riittävästi tietotaitoa saada itseäni hyvään kuntoon. Kyse on siitä, että minulle sopiva valmentaja saa minusta parhaimman potentiaalin irti: tuloksiin päästään nopeammin, optimaalisemmin ja joskus jopa järkevämmin. Valmentaja näkee asiat ulkopuolelta ja etäisyyden takia pystyy järkeistämään tekemistä. Sanonkin aina, että ajattelua on positiivisella tavalla ulkoistettu: voi keskittyä vain tekemiseen. Mieli alkaa usein poukkoilla valintojen suhteen ja kerätä stressitekijöitä, jotka kasvavat turhan isoihin mittasuhteisiin. Valmennuksessa asiat laitetaan takaisin oikeisiin mittasuhteisiin ja tämä usein lievittää stressiä. Valmennus ei ole sitä, että valmennettavasta otetaan aina kaikki irti ja venytetään äärimmilleen – vaan usein valmentaja on se, joka tarvittaessa laittaa jarrua ja selkeyttää tekemistä. Tottakai on myös ajankohtia, jolloin tavoitteet vaativat valmentajaa buustataan sinut epämukavuusalueelle, mutta se on välttämätöntä ja tarpeellista kehityksen kannalta. Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu. Valmentaja on vahvasti taustalla muutoksessa mukana ja tukena oleva voima – vaikka aina valmennettava itse tekee työn.

Valmentaja
Mitä valmentaja tekee ja mitä valmennuksesta saa?

Juurisyitä, omia voimavaroja ja mahdollisuuksia tekemiseen on tärkeä pohtia itsekseen. Valmentaja kun ei myöskään pureskele ja hoida ajatustyötä valmiiksi, mutta valmentaja tekee äärettömän tärkeää peilausta, sparrausta ja asiantuntijana kertoo sen, mikä on järkevää. Olemme ihmisiä ja oppi tapahtuu loppu viimein aina toisen ihmisen kautta. ”Ihminen tarvitsee ihmistä, sitä kai se on” sanoi joskus viisaasti oma valmennettavani. Itse ollessani valmennuksessa saan selkeyttä ja realismia tekemiseeni. Haen mahdollisimman optimoituja terveellisiä elämäntapoja: liikunta, ravinto, palautuminen ja uni hyvässä tasapainossa. Kun olen tilivelvollinen terveyteeni liittyvistä asioista omalle valmentajalle, ne tulee todennäköisemmin tehtyä. Terveiden elämäntapojen avulla saan elämääni enemmän jaksamista ja energiaa tehdä minulle tärkeitä asioita. Asioita tehdään tarkasti, mutta rennosti samaan aikaan – keskitytään oleelliseen ja tehdään se mikä on tarpeen.

Valmennus on ihmissuhdetyötä ja henkilökemioiden täytyy toimia, jotta myös tuloksia saadaan. Valmennuksessa täytyy olla luottamusta, yhteistyötä ja olla ns. samoilla aalloilla. Omalla kohdalla olen kokenut, että Matti on ollut paras mahdollinen valmentaja minulle. Kaikki ei omassa elämässä mene aina kun Strömsössä, mutta Matti on aina ymmärtänyt ja tarvittaessa suunnitelmia sekä tekemistä on päivitetty sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivaksi. Se, että olen itse valmennettavana, tarjoaa myös äärettömän tärkeän näkökulman siihen miltä tuntuu olla valmennettavana ja koen että tämä on asia mitä ei voi kirjoista tai kursseilta oppia. Kun tiedän miltä valmennettavasta voi tuntua erilaiset tilanteen, koen että pystyn itse tarjoamaan parempaa valmennusta sekä tukea. Erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia syntyy eri prosessien aikana, kun haetaan kropan kiinteytymistä, ylläpidetään painoa, ollaan lomalla projektin aikana ja kun mikään elämässä ei tunnu menevän putkeen jne. Käymällä läpi myös itse kyseisiä prosesseja pystyn eläytyä asiakkaan tilanteeseen paremmin ja ymmärtämään miten toimia kyseisessä tilanteessa taas valmentajana.

Matti Halonen

Kun etsit itsellesi sopivaa valmentajaa,
huomioi seuraavat asiat:

1. Miten kemiat kohtaa – oletteko samoilla aalloilla?

2. Miltä valmentajalle tuntuu puhua ja tuletko ymmärretyksi?

3. Onko valmentajalla koulutuksia, erikoisosaamista tai elämänkokemusta siitä mitä tarvitaan sinun valmennus tarpeisiisi?

On hyvä, että on erilaisia valmentajia, sillä jokainen asiakas on myös yksilö erilaisine tarpeineen.

Mikäli olet kiinnostunut elämänmuutoksista, laita viestiä – ensimmäinen tapaamiskerta ei velvoita jatkon palveluihin ja voit tunnustella olisinko minä sinulle sopiva valmentaja!

Personal training_dreamcoaching

2 Comments

Vesa · 28.8.2021 at 17:17

Hei,🍁🌞🍂olisin kiinnostunut paljonko maksaa yksilövalmennus elämäntapavalmennukseen? Minkälaisia versioita on? Asun Muuramessa.

    Leena · 31.8.2021 at 21:22

    Heippa Vesa,

    Kiitos viestistä 🙂 Teen valmennukset aina asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Toimin niin, että ensin otetaan alkukartoitusaika suunnitelman tekemiseen, jossa käydään läpi taustat ja tavoitteet. Tämän jälkeen tehdään päätöksiä miten lähdetään etenemään. Kyseinen aika ei velvoita ottamaan jatkon palveluita. Laitan sinulle sähköpostia niin voidaan sopia tuo kartoitusaika!

Leave a Reply

Your email address will not be published.