Matkapäiväkirja 17.
Matkalla Mordoriin
Frodon jalanjäljissä
Mordor - Raetihi - Wellington
Mutkat suoriksi kohti Mordoria
Elämysbussikuskimme kertoi, että aikataulumme on hyvin tiukka seuraavana päivänä ja kaikkien pitää olla tasan klo 6.00 aamulla valmiina lähtöön. Tuli Seuraava aamu ja kaikki olivat valmiina lähtöön, paitsi bussikuski. Turvallisuus syistä meille ei oltu kerrottu bussikuskin oikeaa nimeä, eikä sitä missä hän majoittuu. Kiertelimme ympäri mökkialuetta, huutelimme bussikuskin lempinimeä sekä yritimme murtautua bussiin sisälle. Lopulta ei auttanut kuin odottaa, kunnes joku tulisi majatalon vastaanottoon. Puolitoista tuntia myöhemmin bussikuski heräsi ja otti lentävän lähdön. Mutkat ajettiin kiharaisella tiellä sekä pikkuruisilla silloilla tuhatta ja sataa suoraksi. Tilannetta ei helpottanut se, että tämä nuori Irlantislaisnainen oli juuri ajanut kuorma-autokortin. Porukka tuli ulos bussista naama vihreänä pahoinvoinnista – mutta päästiin perille!
Onneksemme bussikuski sai järjestettyä meille vielä viimeisen mahdollisen kuljetusmahdollisuuden Tongariron vaelluksen alkuun.
Tongariro Crossing – Uuden Seelannin suosituin vaellus
Nyt tiedän miltä Frodosta tuntui. Yksi Uuden-Seelannin suosituimmista ja tunnetuimmista vaelluksista on Tongariro Crossing, 20km reitti tulivuoren rinteellä. Paikka on myös tunnettu Taru Sormusten Herrasta Mordorina ja Sauronin majapaikkana. Tunnelmaan sopivasti keli oli sumuinen, tuulinen ja sateinen. Tulivuoren jyrkkää rinnettä ylös kiivetessä sai parhaimmillaan ja pahimmillaan kavuta nelinkontin. Näkyvyys oli hyvin heikko rajun tuulen ja sateen vuoksi.
Alastulo otti oman haasteensa, kun jyrkällä vuorenrinteella oleva tuhka luisti jalkojen alta. Tyylejä oli monia tulla alas ja persauksilleen lentäminen pariin otteeseen oli varsin taattua.
Vaelluksen 20km matkalla oli kaikkia mahdollisia kasvillisuuksia ja maisemia. Matalaa pusikkoa, jyrkkää kallioista vuorenrinnettä, tuhkaa täynnä olevaa vuoren rinnettä, upeita järvimaisemia, isoja Manuka kasvin peittämiä alueita sekä tietysti trooppista vehreää lehtimetsää. Vuoren rinteellä oli kylmää, sumuista, sateista ja alempana vuorenrinteellä auringon paahteessa sai kuoria hellevaatteet päälle.
Sää oli haastava vaelluksella, mutta onnea oli selkeästi matkassa, sillä seuraavan pari päivää vuoren ylitys oli suljettu huonojen sääolosuhteiden vuoksi.
Suosittelen tätä vaellusta ehdottomasti. Vaellukselle on hyvä varata noin 6-7h, riippuen kävelyvauhdista ja tauoista. Huomioida kannattaa myös se, että sää saattaa peruuttaa tämän aktiviteettimahdollisuuden.
Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington
Wellington on ihana, pieni, omaperäinen hippikaupunki, missä tuulee aina. Kävellen pääsi kätevästi paikasta toiseen ja kaupunki oli täynnä kutsuvia pikkukauppoja. Yksi vaikuttavimmista kansallismuseoista missä olen käynyt oli Wellingtonin hyvin monipuolinen ja ajanhengessä elävä Te Papa Tongarewa. Museossa löytyi tietoa mm. Uuden-Seelannin ihmeellisestä luonnosta, eläimistä, historiasta, Maoreista, ilmastonmuutoksesta jne. Testaamaan pääsi myös miltä maanjäristys tuntuu. Iso bonus oli se, että museo oli ilmainen.
Seuraavana päivänä matka jatkui lautalla kohti Uuden-Seelannin Eteläsaarta ja Pictonia. Lauttamatka kesti n. 3,5h ja maksoi n. 40€. Lautalla löytyi elokuvahuone, kahvila ja toki moni istui lautan kannella kamera kourassa maisemia ihaillen. Uuden-Seelannin Pohjois- ja Eteläsaari olivat todentotta kuin kaksi eri maata: Pohjoissaarella ilmasto on lämpimämpää, löytyy hiekkarantoja ja trooppisempaa kasvillisuutta. Eteläsaarella jylhät vuoret, havupuut ja selkeästi viileämpi ilma tervehtivät meitä saapuessamme Pictoniin.
“I wish it need not have happened in my time," said Frodo.
"So do I," said Gandalf,
"and so do all who live to see such times. But that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given us.”
-J.R.R. Tolkien,
The Fellowship of the Ring-
0 Comments