Matkapäiväkirja 11.

Aussi unelmaduuni ja
takapiha tulessa

Cairns / Brisbane, Australia

Kiitos Cairns. Olisi aika ottaa lento alle ja palata takaisin Catsitter hommien pariin Clevelandiin.

Cairnsin hostelli oli yksi parhaista missä olen käynyt

Vahva suositus: aivan uudesta, täydellisellä sijainnilla, siististä ja vieläpä edullisesta hostellista. Lisäksi wifi pelasi, keittiö oli siisti, muro-aamupala kuului hintaan ja ylimmän kerroksen keittiön terassilta avautui näkymä merelle. Hostellin sijainti oli loistava: yötori sijaitsi käytännössä parin metrin päässä ja torilta sai ostettua ruokaa edullisesti (n. 7-12€) Sushista Thaimaalaiseen. Hiekkarannalla oli krokotiilivaroitus, jonka vuoksi rannantuntumaan oli tehty laguuni uima-altaineen. Hostelli sijaitsi laguunin vieressä. Yö neljän hengen (naisten) jaetussa huoneessa maksoi n. 14€/yö. Ainut miinus oli jälleen kerran koiran kopin kokoinen huone, johon oli tungettu neljä ihmistä nukkumaan.

4.5/5

Minut valittiin WorkingHoliday unelmaduuniin!

Aussi Unelmaduunista sain viestin, että olin päässyt jatkoon ja että he tarvitsevat pari päivää kaikkien hakemusten lukemiseen. Viimein lentokentällä sain sähköpostin, että minut olisi valittu työhön. Olin niin helpottunut ja riemuissani, että pitkäjänteinen työ tuotti tulosta ja sain vielä sellaisen työpaikan, minkä olin ensisijaisesti halunnut. Sain nopean vastauksen kaikkiin kysymyksiini ja paikka vaikutti kaikin puolin asialliselta ja luotettavalta. Työpaikka oli Queenslandin osavaltiossa – siis ihan naapurikaupungissa, mietin. Kartalta sain taas todeta, että Longreach sijaitsi parin tunnin lentomatkan päässä. Eli ihan naapurissa 😀

Ansaittua lomaa ja Catsitter hommia

Sukulaiset saivat lähteä levollisin mielin lomalle, kun minä jäin jo tuttuun taloon hoitamaan Nimi-kissaa ja vahtimaan taloa. Ei tarvinnut hakea enää töitä, vaan sai ansaitusti lomailla. Loma sisälsi hyvässä balanssissa terveyspirtelöitä ja lettuja, Tanskalais-Ruotsalaista Silta-sarjaa ja watsapp kävi kuumana ystävien viestejä. Tokihan myös läheisen hyvinvarustellun kuntokeskuksen kaikki tunnit piti hinkata läpi. Lisäksi pääsin osallistumaan Pace-tunnille, joka kuvattiin ja tunti vedettiin kahden huikean ohjaajan voimin. Yksi parhaista sisäpyöräilytunneista ikinä. Likomärkä ja onnellinen 30 minuutissa.

Kun miljoona hehtaaria palaa takapihalla

Mielestäni tässä oli loistava esimerkki siitä, että vaikka oli kuinka varovainen ja istuisit kotona potta päässä tekemättä yhtään mitään, voi jotain sattua. Elämästä ei vaan selviä hengissä, joten yhtälailla voi alkaa elää.

Ilma oli täynnä savua. Hengittäminen tuntui ulkona vaikealta ja yskitti. Avasin telkkarin ja sain kuulla NewSouthWalesin ja Queenslandin alueella vallitsevasta hätätilasta. Puskapalot olivat levinneet laajalle ja olivat hallitsemattomat. Ihmisiä kehoitettiin seuraamaan nettisivuilta palojen etenemistä ja toimintaohjeita. Nettisivuilla kerrottiin palojen vakavuusasteet: pieni palo, varaudu evakuointiin tai evakuoi heti itsesi ja perheesi. Lisäksi infottiin terveydelle haitallisesta savusta ja kehoituksista pysyttelemään sisätiloissa. Esimerkiksi Brisbainen alueella savu oli jo terveydelle haitallisempaa kuin Pekingissä.

Ahdistavan tilanteesta teki se, että vaikka olit sisätiloissa, et päässyt hengittämään mihinkään raitista ilmaa. Yskitti, oli vaikeaa hengittää ja päätä särki, vaikka olit sisällä. Ja onhan se varsin kuumottavaa seurata miten palot etenevät koko ajan lähemmäs, olet palojen ympäröimä ja mietit pitääkö lähteä evakkoon sekä mihin lähteä.

Paloja ei ole saatu hallintaan arvaamattomasti käyttäytyvän tuulen ja rutikuivan maan takia. Australiassa on koettu tänä vuonna historian korkeimmat lämpöennätykset ja pisimmät kuumat jaksot. Lisäksi maa on kärsinyt tänä vuonna pitkistä kuukausia kestäneistä sateettomista jaksoista.

Moottoriteitä on milloin missäkin suljettuna, 2,5 miljoonaa hehtaaria maa-alaa on palanut, neljä ihmistä kuollut, 70 kotia palanut ja 80% Koala-karhuista on kuollut. Varsin eriskummallisen tilanteesta tekee se, että Australiassa keskustellaan edelleen siitä, että pitäisikö ilmastonmuutokseen uskoa. Itsehän ottaisin asian varsin vakavasti jos oma takapiha olisi tulessa… Pääasia, että keskustelu käy varsin kuumana tällähetkellä.

"The greatest threat to our planet is
the belief
that someone else will save it."

-Robert Swan-

Personal training_dreamcoaching

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.