Matkapäiväkirja 3.

Eksyksissä Pekingissä ja
Bucket list rasti ruutuun: Kiinanmuuri

Peking, Kiina

Kiellettyä kaupunkia ja Dumplingeja

Ruuhkat olivat Pekingissä valtavat. Taxikuski kiroili itsekseen kun seisoimme ruuhkassa. Lopulta minut jätettiin keskelle vilkasta ihmisvilinää. Taxikuski viitoi kädellä jatkamaan eteenpäin. Vaapuin rinkkani ja repun kanssa pitkin katua. En nähnyt millään oikeaa talon numeroa. Oli kuuma ja rinkka painoi. Päätin istua alas ja huilata baarin edessä olevilla rappusilla hetken. Käännyin ja jäin tuijottamaan baarin perälle, jossa näin hostellin kyltin – huomasin onnekseni olevani perillä!

Toinen kerta toden sanoo! Menin tekemään check-iniä, mutta varaustani ei löydetty. Tässä kohti ei naurattanut. Nyt ei voi olla enää todellista. En jaksaisi enää lähteä suunnistamaan mihinkään rinkan kanssa. Mietin että tämän on nyt vain pakko järjestyä jotenkin. Varaukseni löydettiin onneksi 20min myöhemmin.

Oli jo iltapäivä ja päätin pysyä hereillä iltaan. Netti ei toiminut enkä pystynyt ilmoittamaan kenellekään että olisin kunnossa. Lähdin vesiostoksille, koska hanavesi ei ollut juomakelpoista. Kävin ihastelemassa nähtävyyksiä, jotka olivat kävelymatkan päässä hostellilta. Kävin ihmettelemässä Taivaallisen rauhanaukiota, Kiellettyä kaupunkia ja Kiinan kansantasavallan 70v. juhlahumua. Porukkaa oli paljon liikkeellä ja kaikki olivat iloisella juhlatuulella. Maistelin sieltä sun täältä katukojuista myytäviä ihmeellisyyksiä. Yhteistä kieltä ei ollut, joten ruokaa sai tilata osoittelemalla. Makutestiin lähti yksi Kiinaan suosituimpia katuruokia eli dumpling-nyytit. Kaulittu taikinapala täytetään tavallisesti liha- tai kasvismössöllä ja kokonaisuus joko keitetään, höyrytetään tai paistetaan.

Kiinan muuri – rasti Bucket listille

Uni tuli hyvin 39h valvomisen jälkeen. Seuraavana aamuna herätys Klo 5.20 ja kohti Kiinan muuria. Matkalla bussikuski eksyi ja matka venyi kokonaisuudessaan kuuteen tuntiin. Vessataukoja ei ollut. Olen huomannut että Aasiassa matkustaessa saa aina varautua siihen että bussimatkoilla vessaan pääsy kestää 5-12h.

Kiinan muurilla oli porukkaa kun pipoa. Oli Kiinalaisten kansallinen juhlaviikkoa ja kaikilla oli vapaata viikon ajan. Kiinan muuri oli unemien täyttymys ja kaiken Kiina-sähläyksen arvoinen. Olin valinnut retken, joka sisälsi tavallista pidemmän vaelluksen. Matkaa oli 7km. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ilma oli suorastaan täydellinen. Kiinan muuri -retki sisälti paljon kiipeämistä, portaita, upeita maisemia ja historiaa. Parhaimpien ja pahimpien nousujen jälkeen jalat olivat aivan hapoilla. Tein vaellusta Irlantilaisen pariskunnan kanssa ja yhdessä oli hyvä puhallella portaiden yläpäässä. Välillä edessä oli liukkaita laskuja tai nousuja, ihan kuin luistinrataa olisi yrittänyt edetä hämähäkkimies tyylillä. Seitsemän kilometrin jälkeen oli voittaja fiilis. Paluumatkalla bussi teki koukkauksen Kiinalaiseen lounaspaikkaan.

Eksyksissä Pekingissä

Paluumatkalla bussissa kerrottiin että meitä ei viivästyneen aikataulun vuoksi viedä takaisin hostelleihin, vaan jätetään metroasemalle. Kerrassaan hienoa, mietin: Wifi ei toimi enkä varautunut karttaan. Opas kirjoitti lapulle hostellin nimen kiinaksi ja näytti metroaseman mihin mennä. Hän sanoi: ”ihan helppoa ja kysyt vain poliisilta neuvoa, mihin menet asemalta eteenpäin”. Lähdin nuhjaantuneen paperilapun kanssa matkaan ja tiesin jo bussista pois hypätessä että tämä oli kyllä kuolleena syntynyt ajatus. Mitenhän minä ikinä löydän hostellille?

Menin metroasemalle. En tajunnut edes minkä lipun valita. Sain painettua ”Apua”- nappulaa. Nauroin mielessäni että sentään ”Apua”-nappia osasin painaa. Apuun tuli kiinalainen mies, joka osasi vain kiinaa. Tietysti. Hän käytti kiinankielen appia kysyäkseen mitä haluan. Sain osoitettua aseman mihin mennä ja saimme lipun automaatista. Osasin jäädä oikealla asemalla pois. Hienoa, ehkä tämä tästä. Ylös metrotunnelista noustuani yritin etsiä poliisia. Ei jälkeäkään. Menin ulos kadulle ja minun pitäisi nyt löytää toinen metroasema. Äh, eihän tästä tule mitään, mietin. Päätin kävellä. Muuten hyvä mutta en tiedä mihin suuntaan kävellä ja olin suurkaupungissa klo 22.00 aikaan illalla. Tiesin vallan hyvin että naisena haahuilu suurkaupungissa yöaikaan ei olisi varsin turvallista. Eli matkaa on nyt vain jatkettava ja perille löydettävä.

Suunnistusneuvoja bordellista

Kulmalla oli hotellin näköinen paikka, jossa oli Kiinalaisia tyttöjä tiskin takana ja järjestyksenvalvojat ovella. Päätin kysyä tytöiltä tietä. Respatytöt olivat hieman erikoisen näköisiä, muistuttivat lähinnä nukkeja ja tuijottivat minua niin kuin olisin tullut väärään paikkaan. Katsoin respan ohi pidemmälle ja tajusin tosiaan tulleeni ihan väärään paikkaan: bordelliin. Hienoa. Päätin etten varmaan käänny tässä kohti ja heilutin kiinaksi kirjoitettua hostellin osoitetta. Viitoin että tuohonko suuntaan ja kauniit tytöt tai pojat, nyökkäilivät kannustavasti.

Tulin ulos kadulle ja olin tyytyväinen kun tiesin mihin mennä. Paitsi että – en tiennyt kuinka kaukana hostelli olisi tai milloin minun tulisi kääntyä. Kukaan ei puhunut englantia. Pakko se nyt oli myöntää: olin eksyksissä Pekingissä. Taxia en edes yrittänyt saada, koska opas oli sanonut, että yksikään taxi ei suostu tähän aikaan juhlaviikolla ajamaan keskustan ruuhkaan. Pysäytin parinkymmenen metrin välein jonkun ja näytin hostellin osoitetta.

Kiinalainen pelastus osa2. Mopokyydillä Hostellille

Lopulta nuori mopo-poika pysähtyi ja kysyi kiinaksi ilmeisesti: ”mikä hätänä?” Näytin sadannen kerran onnettoman näköistä paperilappua, missä hostellin osoite oli. Paikalle tuli myös pojan kaveri, pyöräilijä-poika. Pyöräilijä-poika osasi muutaman sanan englantia ja näytin hänelle myös paperilappustani. Pojat aloittivat keskustelun kiinaksi ja lopulta pyöräilijä viittilöi minua hyppäämään mopon kyytiin. ”Hän vie sinut”, sai hän sanottua englanniksi. Kysyin että paljonko ja hieroin sormia rahaa tarkoittaen. Hän sanoi ”10” ja minä nyökkäsin. Sitten tuli englanniksi käsky: ”Hyppää”. Mietin mielessäni että: ”Jokainen sitä johonkin kuolee, ei se ole turvallista harhailla pitkin katujakaan”. Ja minä hyppäsin kyytiin.

Kirkkaasti valaistu kuusikaistainen ajoväylä oli täynnä autoja, busseja, TukTukeja, polkupyöriä ja mopoja. En ymmärtänyt logiikkaa kenen vuoro oli milloinkin, mutta ihmeellistä kyllä kaikki tiesivät vuoronsa ja saivat ajettua törmäämättä toisiinsa.  Ajoimme vilisevän liikenteen seassa puikkelehtien sekä välillä pilkkopimeitä pikkukujia pitkin. Sydän jyskytti ja ehdin moneen otteeseen miettiä mielessäni, että mihinköhän minä päädyn. Loppuviimein saavuimme perille tutunnäköiselle kujalle ja suoraan hostellin eteen. Mopopoika viittoi hostellille. Nousin kyydistä ja olin niin kiitollinen että maksoin tuplahinnan. Helpottunut. Äärettömän kiitollinen. Selvisin.

Paljon kiinalaisia enkeleitä tällä matkalla <3

“Remember this. Hold on to this.
This is the only perfection there is,
the perfection of helping others.
This is the only thing we can do that has any lasting meaning. This is why we're here.
To make each other feel safe.”

-Andre Agassi-
Personal training_dreamcoaching